seikkailu kulttuuri kaupunki

Nemrut-vuori on kansallispuistoaluetta ja Unescon maailmanperintökohde. Vuorenhuipun patsaat ja pyramidi löydettiin vuonna 1838.

Kuningas Antiokus I pystytti Nemrut-vuorelle Zeusta, Apolloa, Heliosta ja muita antiikin jumalia esittäviä patsaita. Kuningas itse on luultavasti myös haudattu vuorenhuipulle rakennetun nerokkaan kivipyramidin eli hierotheseionin alle. Tarkkaa hautapaikkaa ei varmuudella tiedetä, koska pyramidia ei olla toistaiseksi pystytty avaamaan. Tutkimustyö ja kaivaukset paikan etenevät hitaasti, sillä arkeologisten aarteiden suojelu on ensisijaista.

Nemrut-vuori sijaitsee Adiyamanin maakunnassa Kaakkois-Turkissa. Vuorenhuipun mysteeriä pääsee ihailemaan esimerkiksi järjestetyillä retkillä Adiyamanin kautta tai Malatyasta käsin. Nemrut-vuori on 2 150 metriä korkea, ja sen laelta on huikaisevan kauniit näköalat ympäröiville vuorille, erityisesti auringonnousun ja auringonlaskun aikoihin.

Nemrutin lähin kaupunki on parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Kâhta, joka on autenttinen ja hyvin mielenkiintoinen vierailukohde. Kannattaa myös käydä ihailemassa roomalaisten kestävää rakennustekniikkaa Cendere-sillalla. Tämä 1900 vuotta vanha ja 120 metriä pitkä silta on nimittäin edelleen päivittäisessä käytössä.

Tervetuloa kokemaan maailman kahdeksanneksi ihmeeksikin kutsutun Nemrutin taika.