Lonely Planetin mukaan tänä vuonna ulkomaanmatkalle lähdetään etsimään elämälle uutta suuntaa ja liikkumaan. Webintravel-sivuston mukaan kiireisen arjen vastapainoksi matkalta etsitään tasapainoa elämään. Lähes puolet (48%) vastaajista näkee matkan mahdollisuutena tehdä elämäntapamuutos.

–  Aurinkoisessa säässä on helpompi tehdä elämänmuutos kuin pimeässä ja rännässä. Aurinko, meri, herkullinen ja terveellinen ruoka auttavat alkuun. Matka antaa motivaation treenata, tietää vuorikiipeilijä ja Turkki-konkari Carina Räihä.

Räihä järjestää Etelä-Turkkiin Antalyan alueelle aktiivilomia. Vuoristo, Välimeri ja 300 aurinkoista päivää ympäri antavat hyvät puitteet monelle lajille laskettelusta, sukellukseen, vaellukseen, kalliokiipeilyyn, varjoliitohyppyyn ja joogaan.

– Etelä-Turkki sopii liikunnalliselle matkailijalle. Se on lähellä, 3,5 tunnin lentojen päässä, kelit ja monipuolinen luonto sopivat vuoden ajasta riippuen monen eri lajin harrastajalle. Huhtikuussa voi mennä rannalle ja sen jälkeen laskettelemaan

Turkissa hotelleilla on korkeat laatukriteerit. Merenrantahotelleissa voi rentoutua aktiivisen päivän päätteeksi. Turkkilaisen saunan, hamamin, lisäksi löytyy usein suomalainen sauna.

4 poimintaa aktiivilomaan Etelä-Turkissa

1)    Sukella kirkkaissa vesissä

Vesipuolen aktiviteetteja on laaja valikoima. Pikkukylä Kas on tunnettu kirkkaista sukellusvesistä. Se on yksi parhaita paikkoja sukeltaa Välimerellä.

2)    Joogaa vuorenrinteessä

Turkissa järjestetään joogaretriittejä, Lyykian tien vuorenrinteillä ekokyliä ja joogashaloja, joissa voi tehdä aurinkotervehdyksiä suoraan merelle päin.

3)    Laskettele kevätkaudella

Saklikent-laskettelukeskus sijaitsee Toros-vuoren kupeessa Antalyan kupeessa runsaan puolen tunnin päässä. Kausi kestää huhtikuun alkuun asti. Idässä sijaitseva Palandökenissä on jopa 12 kilometrin pituiset rinteet.

4)    Kiipeile meren yläpuolella

Geyikbayiri on Turkin suurin kalliokiipeilypaikka 25 kilometrin päässä Antalyasta. Maailmanlaajuisesti tunnetussa paikasta löytyy kaikki vaikeusasteet reiteistä 5a:sta 9a:han. Olympoksen kylästä pääsee veneellä myös reiteille, joissa kiivetään suoraan meren yläpuolella.

Mene yksin!

 

Lonely Planetin kyselyn mukaan vuonna 2017 jatkuu trendi matkustaa yksin. Carina Räihä rohkaisee lähtemään matkalle ilman matkaseuralaista. Itsestään voi löytää silloin uusia puolia.

 

Carina Räihä kertoo Matka 2017 -messuilla sunnuntaina 22.1.2014 klo 11.30 Mondo-lavalla aktiivilomailijan matkailumahdollisuuksista Turkissa. Räihä on järjestänyt erilaisia aktiivilomamatkoja Turkkiin jo pitkään. Aktiivilomavinkkejä kaivattiin myös Turkin Facebook-kyselyssä. Turkki on Matka 2017 -messujen partnerimaa.